Vaikka raajan pituuserojen (LLD) vaikutukset ovat kauaskantoisia, myös tämän sairauden biomekaaniset hallintamahdollisuudet ovat laajat. Tämän valossa panelistit kertovat kokemuksistaan ​​optimaalisesta LLD-arvioinnista ja siitä, mitä ortoosi- ja nostokomponentteja he käyttävät tämän sairauden hoitoon.

 

Q:

Mikä on mielestäsi tehokkain ja luotettavin tapa arvioida raajan pituuseroa (LLD)?

A:

Varhaisessa käytännössään Joseph D'Amico, DPM, käytti kliinisiä ja radiografisia testejä määrittääkseen LLD:n olemassaolon. Suoliluun etu- ja takarangan tasot, lantion reunan vino, ihopoimujen epäsymmetria, calcanealis-asennon ja liikeratojen epäsymmetria, anterior superior suoliluun selkärangan (ASIS) tai navan ja mediaalisen malleolus-mittaukset ja seisova röntgenkuvat mitattiin ja/tai arvioitu.

 

"Se tulee kokemuksen myötä." "Huomasin, että mikään näistä menetelmistä ei testannut funktion symmetriaa", tohtori D'Amico sanoo. "Koska havainnollinen kävelyanalyysi on osoittautunut huonoksi indikaatioksi jalan ja raajojen toiminnasta, aloin käyttää tietokoneavusteista kävelyanalyysiä raajojen epäsymmetrian tutkimiseen." 1,2

 

Dr. D'Amico pitää ajallisten parametrien, jalkapohjan paineiden ja voimakeskipisteen liikeradan vertailua tärkeimpänä ja luotettavimpana merkkinä. Näissä testeissä hän sanoo pitävänsä parempana tietokoneavusteista kävelyanalyysiä, koska muut diagnostiset lähestymistavat eivät pysty arvioimaan jalan alla ja kengän sisällä esiintyviä voimia. Tohtori D'Amicon mukaan tietokoneavusteisen kävelytutkimuksen tiedot auttavat kliinikoita arvioimaan tarkemmin, toimiiko henkilö symmetrisesti.

 

Dr. D'Amico selittää: "Kuten auton renkaat, ideana on, että molemmat pyörät on kohdistettu tarkasti ja pyörivät samaa tahtia saman ajan, jolloin syntyy sama paine."

 

DPM:n Stanley Beekmanin mukaan tarvitaan perusteellisempaa tutkimusta kuin pelkkä raajojen pituuden mittaaminen.

 

"Yhden jalan pituus verrattuna toiseen on hyödytön, ellei sitä verrata muuhun vartaloon", tohtori Beekman sanoo.

 

Esimerkiksi, jos potilaan pitkä jalka kompensoituu iliosakraalinivelen posteriorisen innominaattisen toimintahäiriön vuoksi, toiminnallista puutetta ei ole. Tohtori Beekman ehdottaa etummaisten ylempien suoliluun piikien arvioimista maahan neutraalissa ja rennossa asennossa sekä ylemmät suoliluun selkärangat maassa neutraalissa ja rennossa asennossa, nilkan dorsifleksio ja kävely.

 

"Laitan jalkojen pituuserot automaattisesti erotusdiagnoosiini, jos potilaalla on yksipuolisia jalkavaivoja", sanoo R. Daryl Phillips, DPM.

 

Tohtori Phillips puolestaan ​​korostaa täydellisen historian välttämättömyyttä. Hän tiedustelee aiempia selkäkipuja, lihasuupumusta, ristiluun nivelkipua ja ovatko oireet pahemmat seistessä tai kävellessä potilailla, joilla hän epäilee sairastavansa LLD:tä. Jos potilas vastaa kyllä, jalkaterapeuttien tulee etsiä toiminnallisia tai anatomisia jalkojen pituuseroja, tohtori Phillipsin mukaan.

 

Koska tarvittavien maamerkkien tunnistamisessa on vaikeuksia, tohtori Phillips ei enää käytä mittanauhaa yksittäisten raajan segmenttien pituuden määrittämiseen. Sen sijaan hän tekee ei-painon kantavan arvioinnin potilaan ollessa makuuasennossa ja sijoittaa sitten vartalon ja jalat siten, että nenästä voidaan vetää suora viiva manubrium sternaen kautta symphysis häpyluun sekä pisteen, jossa polvien tai malleolien kosketus.

 

"Sitten tarkastan samalla voimalla molempiin jalkoihin, ovatko kantapään alaosat samalla distaalisella tasolla vai onko toinen kauempana kuin toinen", tohtori Phillips selittää. "Vaikka tämä ei ole tarkka mittaus, se näyttää potentiaalieron."

 

Tohtori Phillips pyytää seuraavaksi potilasta seisomaan mukavasti ja tutkii kaaren korkeuden, navikulaarisen ja mediaalisen malleoluksen keskiosan ja/tai calcaneaalisen käänteen epäsymmetrian varalta. Hän etsii myös polvivälin epäsymmetriaa, joka osoittaa, onko toinen polvi enemmän taipunut kuin toinen. Lopuksi hän tutkii lantion reunan korkeuden tasa-arvon varalta. Tohtori Phillips voi suorittaa röntgentutkimuksen jalkojen pituuden poikkeavuudesta potilaan seisoessa tunnistaakseen tietyt anatomiset parametrit, jos fyysinen koe paljastaa jalkojen pituuseron.

 

Q:

Mitä muuttujia otat huomioon päätettäessä, hoidetaanko LLD:tä vai ei?

A:

Tiettyjen tutkimusten mukaan yli 90 prosentilla väestöstä on jonkinasteista raajojen epäsymmetriaa, sanoo tohtori D'Amico, joka lisää, että keskimääräinen ero on alle puoli tuumaa (1.1 cm) ja että useimmat ihmiset voivat helposti korjata sen. .

3-5 Toistuvat epäsymmetriset oireet, erityisesti alaselkään vaikuttavat, voivat tohtori D'Amicon mukaan olla potilaan huolenaihe tapauksissa, joissa LLD on suurempi.

 

"Tämä ei tarkoita sitä, että alle puolen tuuman erot eivät johtaisi epäsymmetrisiin voimiin ja oireisiin", tohtori D'Amico selittää, "koska ihannetapauksessa kaikki mekaaniset mallit toimivat tehokkaammin ja käyttävät vähiten energiaa, kun ne toimii symmetrisesti."

 

Hän jatkaa, että pienetkin kahdeksasosan tuuman erot voivat pahentaa, ylläpitää tai laukaista olemassa olevaa patologiaa, erityisesti stressaavissa olosuhteissa, kuten toistuvissa liikkeissä, kuten juoksussa. Kaiken kaikkiaan tohtori D'Amico uskoo, että tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat paineet ja sen vasteet osoittavat, vaatiiko patologia hoitoa vai ei.

 

"Koska symmetrinen toiminta on ihanteellinen tila, epäsymmetrinen toiminto vaatii tutkimusta, erityisesti aktiivisilla yksilöillä", tohtori D'Amico sanoo.

 

Epäsymmetriset oireet ja niihin liittyvä epäsymmetria ovat tohtori Beekmanin mukaan tärkeimmät määrittävät muuttujat LLD:n hoidossa.

 

"Jos potilaalla on kuutiomainen oireyhtymä, peroneaalinen jännetulehdus, krooninen nilkan nyrjähdys, akillesjännetulehdus, iliotibiaalisen nauhan oireyhtymä tai trokanterinen bursiitti ja tunnistan rakenteellisen tai toiminnallisen puutteen sillä puolella, epäsymmetrian korjaaminen olisi osa hoitoa." selittää tohtori Beekman. "Jos equinus kuitenkin kehittyy toiminnallisesti lyhyen jalan seurauksena, voi kehittyä kompensaatio, joka jäljittelee pronatorisia pitkän jalan oireita."

 

Tri Phillips uskoo, että seisomisen tai kävelemisen pahentamaa selkäkipua tulisi hoitaa jalkaterapialla.

 

”En koskaan kerro potilaille, että voin parantaa heidän selkäkipunsa; sen sijaan kerron heille, että voin ehkä auttaa”, tohtori Phillips selittää.

 

Hän väittää edelleen, että ongelman perimmäisen syyn määrittäminen on ratkaisevan tärkeää ennen kuin päätetään, miten tai parannetaanko se. Kuitenkin, jos oireita esiintyy, tohtori Phillips neuvoo, että hoito on yleensä tarpeen. Jos aikuisella potilaalla ei ole oireita selässä, jaloissa tai jaloissa, hän ei yleensä hakeudu hoitoon, mutta tohtori Phillips uskoo tämän olevan epätavallinen tapahtuma.

 

Q:

Mikä on perusteesi ja menetelmäsi käsitellä LLD:tä? Miten käyttäisit tätä logiikkaa määrättäessäsi ja tehdessäsi ortotiikkaa näille potilaille?

A:

Dr. D'Amicon mukaan hänen ensisijaisena tavoitteenaan on kohdistaa jalan ja nilkan luu- ja pehmytkudoskomponentit uudelleen yhdistämällä räätälöityjen jalkaortoosien määrääminen tiukan lihaksen venyttämiseen ja heikon lihaksiston vahvistamiseen. Tämä pätee erityisesti tapauksissa, joissa toiminnallinen ero on ratkaistu, kun uudelleenlinjaus ja parempi toiminta on saavutettu.

 

Kun tohtori D'Amico huomaa epäsymmetrian, hän aloittaa kengänsisäisen nostohoidon lisäämällä neljännestuuman huopapohjan lyhyempään raajaan ja testaamalla potilasta uudelleen. Jos symmetriaa ei saavuteta, hän lisää vielä kahdeksannen tuuman ennen uudelleentestausta, korkeintaan viiden kahdeksasosan tuuman nosto tai puolen tuuman kantapään nosto kahdeksasosa tuuman täydellisellä jalkapohjallisella. Dr. D'Amico arvioi potilaan kolme kuukautta symmetrian saavuttamisen jälkeen. Hän väittää, että suurimman osan ajasta hissi voidaan poistaa tai pienentää.

 

"Hissit eivät ole ikuisia", tohtori D'Amico sanoo, "koska keholla on taipumus integroida hissin aikaansaama mekaniikka ja se pyrkii luomaan vaikutuksen itsekseen aina kun mahdollista."

 

Tohtori Beekman korostaa tarvetta määrittää hoito potilaan historian ja kävelyn arvioinnin perusteella, mukaan lukien se, milloin kannattaa kääntyä osteopaatin, kiropraktikon tai fysioterapeutin puoleen. Jos yksikään edellä mainituista asiantuntijoista ei ole tavoitettavissa, voidaan harkita nostoa sille puolelle, jossa on matala takaylempi suoliluun selkäranka. Kuitenkin, jos epäsymmetria johtuu selkärangan rajoitteesta (kuten pään tason epäsymmetria liikkumisen aikana), nosto pahentaa ongelmaa tohtori Beekmanin mukaan. Tohtori Beekmanin mukaan, jos potilaan vaivoissa on pronatorinen komponentti, nosto voidaan sisällyttää ortooseihin.

 

Tohtori Beekman määrää ortoosien, jos sekä etu- että takaylempi suoliluun selkäranka ovat vaakasuorassa ja muuttuvat epätasaiseksi, kun potilas on rento calcanealis-asennossa. Laitteita annosteltaessa hän varmistaa, että potilaan lantio on tasainen (tai ainakin parantunut) niiden päällä seistessä.

 

Tohtori Beekman jatkaa: "Jos etu- ja takasuolen ylärangat ovat korkealla samalla puolella potilaan kanssa neutraalissa lonkka-asennossa, on olemassa rakenteellinen jalkojen pituusongelma, jota nosto voi korjata." Tohtori Beekmanin mukaan pronaatio on kompensaatio, jos kaksi suoliluun selkäranka on tasattu rento calcanealis-asento. Tohtori Beekmanin mukaan ortoosit ilman asianmukaista nostoa johtavat tässä tapauksessa proksimaaliseen patologiaan.

 

Tohtori Beekman toteaa, että potilaalla on primaarinen iliosakraalinen toimintahäiriö, jos etu- ja takasuolen ylärangat ovat kohonneet vastakkaisilla puolilla. Lateraalista taluksen subluksaatiota ilmaisee epämukava tunne poskiontelossa alemman posteriorisen suoliluun yläosan puolella.

 

Tri Beekman selittää: "On akupunktiopiste nimeltä GB 40." "Käytän sinus tarsi-injektiota ja käännä neulaa kahdesti ympäriinsä korjatakseni tämän." Tämä korjaa usein tuon puolen posteriorisen syyttömän."

 

Hän myöntää, että lihasten ja jäykkisten tasapainoharjoittelut tai lähete osteopaatille, kiropraktikolle tai fysioterapeutille voivat olla hyödyllisiä.

 

Tohtori Beekman käyttää kantapään ja pohjan nostoja, jotka eivät ole tarpeeksi korkeita tuottamaan toissijaista selkärangan käyrää tai lantion poikittaiskiertoa. Hän väittää, että kengän kantapään nosto voi olla missä tahansa neljäsosasta puoleen tuumaan. Jos tämä ei lievitä oireita, tohtori Beekman suosittelee, että suutari lisää kenkien ulkopintaan kantapään ja pohjan noston, joka on kääntäen verrannollinen potilaan equinuksen määrään.

 

Pysyvä radiologinen tutkimus voi tohtori Phillipsin mukaan paljastaa jalkojen tarkan pituuden sekä paljon toiminnasta. Hän huomauttaa, että toiminnallinen jalkojen pituusero voi johtua koronatason lonkka- ja jalkakulmien epäsymmetriasta. Jos LLD on vain toiminnallinen, hän käsittelee vain toimintoa. Tri Phillips voi kuitenkin nostaa lyhyen sivun alle, jos se on anatomisesti oikein.

 

Kun pienessä jalassa on vähemmän nilkan dorsifleksiota kuin pitkässä jalassa, hän käyttää kantapään nostoa. Jos nilkkanivelen molemmilla puolilla on yhtä suuri dorsiflexio, tohtori Phillips voi käyttää nostoa, joka kulkee kengän pituudella.

 

"Aina on kysymys siitä, pitäisikö minun käyttää nostovoimaa kengän sisä- vai ulkopuolelta", tohtori Phillips lisää. "Kengän syvyydestä riippuen kenkään mahtuu normaalisti neljäsosa-puoli tuumaa kantapään nousua. Yli puoli tuumaa tarkoittaa yleensä, että kenkä on vaihdettava."

 

Tohtori Phillips sanoo, että jos ero on alle puoli tuumaa ja pronaatiota on vähän kummassakin jalassa, hän voi vain käyttää nostoa lyhyellä puolella. Kun potilaat kompensoivat LLD:tä pronoimalla jalkaa pitkällä jalalla enemmän kuin lyhyellä jalalla, hän huomaa, että pitkällä puolella oleva ylimääräinen pronaatio ei usein korjaa itseään nostettaessa lyhyttä jalkaa.

 

"Suurin osa näistä ihmisistä tarvitsee ylimääräistä ortopedistä hoitoa", tohtori Phillips sanoo. "Useimmiten lisään vain nostimen ortoosiin", sanoo lääkäri, "jotta potilaan ei tarvitse laittaa nostoja kaikkiin kenkiinsä."

 

Tohtori Beekman työskenteli aiemmin Ohio College of Podiatric Medicine -koulussa podopediatrian ja urheilulääketieteen apulaisprofessorina (nykyisin Kent State University College of Podiatric Medicine). Hän oli sertifioitu sekä jalka-ortopediassa että jalkakirurgiassa. Tohtori Beekman ei enää harjoita lääketiedettä.

 

Tohtori Phillips on Orlandon Veterans Affairs Medical Centerin Orlandossa, Floridassa, jalkalääketieteen ja kirurgian residenssin johtaja. Hänellä on American Board of Foot & Ankle Surgery ja American Board of Podiatric Medicine diplomit. Dr. Phillips on kliininen vapaaehtoinen jalkalääketieteen professori Keski-Floridan yliopiston lääketieteellisessä korkeakoulussa. Hän on myös American Society of Biomechanics -yhdistyksen jäsen.

 

Dr. D'Amico on professori ja entinen puheenjohtaja New York College of Podiatric Medicine -osaston ortopediassa. Hän on stipendiaatti American College of Foot and Ankle Orthopedicissa ja American Academy of Podiatric Sports Medicine -akatemiassa. Hän on American Board of Podiatric Medicinen diplomaatti, American College of Foot and Ankle Orthopedicin stipendiaatti ja American College of Foot and Ankle Orthopedicin stipendiaatti. Dr. D'Amico on New Yorkissa toimiva yksityinen lääkäri.

 

1. CA Oatis kävelyn arvioinnin tavoitteet. Gait Analysis, toimittajina RL Craik ja CA Oatis. Mosby, St. Louis, 1995: 328.

 

2. Cavanaugh, P. Runningin kenkä-maarajapinta. Symposium juoksuurheilun jaloista ja jaloista, toimittanut RP Mack. Mosby, St. Louis, 1982:30-44.

 

3. Raajan pituusero: elektrodynografinen tutkimus. D'Amico JC, Dinowitz H, Polchanianoff M. 1985;75(12):639-643 julkaisussa J Am Podiatr Med Assoc.

 

Avaimet raajan pituuserojen tunnistamiseen ja hoitoon, D'Amico JC. Podiatry Today, voi. 27, nro. 5, s. 66–75, 2014.

 

Raajojen pituusero: diagnoosi, kliininen merkitys ja hoito, Blustien SM, D'Amico JC. 1985;75(4):200-206 julkaisussa J Am Podiatr Med Assoc.